Skip to content

Ylioppilaslahjaksi rahaa (TOP-5 keinot)

8.2.2012

Raha on joiltain osin tylsä ylioppilaslahja, mutta se toimii. Rahallisen arvon voi kuitenkin esittää ja lahjoittaa monin eri tavoin.

  1. Iske seteli valokuvakehykseen (varmista esim. vanhemmilta millainen kehys olisi passeli, jotta sitä voisi hyödyntää myös muun kuin rahan kehystämiseen)
  2. Osakkeita (varmista esim. kavereilta minkä alan henkilö vastaanottaja on; varmista parilta ekonomilta ettet kuitenkaan osta mitään pommia)
  3. Rahasto-osuuksia (indeksirahasto toimii varmasti ja hallinnointikulut ovat pienet)
  4. Lahjakortti (varmista esim. siskoksilta, että ostat kortin oikeaan liikeeseen)
  5. Laittakaa parin lahjanantajan kanssa hynttyyt yhteen, ostakaa ulkomaanmatka parille hengelle ja iskekää ylioppilaalle paikallista valuuttaa kouraan (selvitä kohdemaa tarkoin)

Kaikki nämä ovat realisoitavissa oikeasti tarpeellisiksi hyödykkeiksi — pienellä vaivalla.

(Myös shekki saattaa toimia joillekin, mutta on ehkä hieman riskialueella, koska sen lunastaminen ei välttämättä käy käden käänteessä, tapa, johon nykynuoriso on tottunut.)

Johtajuus-kirja

Eväät suurten unelmien tavoitteluun

Johtajat ovat opinhaluisia, eivät uteliaita. Latinan sanat studiositas ja curiositas viittaavat terveelliseen ja epäterveelliseen tiedonhaluun, tässä järjestyksessä. Studiositas on halu tietää voidakseen ymmärtää todellisuuden ja asioiden luonteen. Curiositas on halu tietää vain sen tuoman nautinnon vuoksi.”

Hyvejohtajuus antaa ohjeita pitkäkestoista menestystä rakentavan luonteen jalostamiseen sekä palvelevaan johtajuuteen työssä sekä vapaa-ajalla.

“Hyvejohtajuus on jokaisen ihmisen kutsumus. [...] Ajaton kirja.” –Sari Essayah, europarlamentaarikko

Tutustu kirjaan!